Onko nauru töissä hukkaa vai resurssi?

18 - toukokuun - 2016 Jari Moilanen

Työpaikalle tarvitaan naurua

Työpaikkahaastattelussa minun piti laittaa kymmenen työhön liittyvää väittämää tärkeysjärjestykseen: etenemismahdollisuudet, hyvä palkka, vakavarainen työnantaja, … ym.. Laitoin ykköseksi ”töissä pitää olla hauskaa”. BINGO! – sain duunin. Se oli kuulemma oikea vastaus. En tosin pidä itseäni erityisen hauskana, mutta sitähän ei tässä mitattu – heh-heh. Haastattelijasta kyllä heti huomasi, että huumorimiehiä ollaan – en kuitenkaan taktikoinut, vaan vastasin rehellisesti. Tämä tapahtui 20 vuotta sitten.

Talouselämän jo parin vuoden takaisessa julkaisussa referoidaan tutkimuksia huumorista työpaikoilla: ”Nauru lievittää stressiä ja ikävystymistä sekä lisää sitoutumista ja hyvinvointia. Se parantaa sekä luovuutta ja yhteistyötä että analyysien tarkkuutta ja tuottavuutta”. http://www.talouselama.fi/tyoelama/huumori-auttaa-johtajaa-3461172.

Aiemmassa elämässäni olin jo törmännyt stressin vuoksi ylitöissä itkevään esimieheen ja paniikissa olevaan johtajaan, ym. (monella meistä on tietysti omakohtaistakin kokemusta) – itse työ voi siis olla varsin epämukavaa. Siinä oma perusteluni ja siksi jotain piristystä on syytä työn lomaan kehittää. Vastaavasti pahaa oloa ei kannata erityisesti levittää ja lietsoa.

Kyseinen kaveri, pomoni, olikin firman armoitettu humoristi. Olin myyntiimissä, siis liike-elämän nyrkkeilysäkkinä, missä erityisesti kannustava esimies ja tiimi ovat tarpeen. Päivittäistä yleistä vitsailua riitti, samoin pieniä kannustuslahjoja, skumppaa perjantai-iltapäivisin ja spontaaneja illanistujaisia eli  ”hulihumppaa”  – kuten pomo tapasi sanoa. Ja toisin kuin voisi kuvitella, oli hän kuitenkin ammatillisissa asioissa vaativa ja täsmällinen. (Liekö tämä laina ja hauskuus eli ”bolibomba” ymmärretty naapurissa aiemmin?).

Vuosia myöhemmin sanoin hämmästelleeni hänen kykyään säilyttää maltti ja suhtautua huumorilla erinäisiin ikäviin tölväisyihin. Totuus oli kuitenkin se, että ketutus oli jäytänyt häntä vuosi vuodelta ankarammin ja olipa tämä ollut yksi kimmoke lähteä varhaiselle eläkkeelle.

Mitä tästä opin? Kaikki eivät luoteeltaan ole yhtä valoisia ja hauskuttajatkin joutuvat tekemään töitä muita piristääkseen ja torpatakseen pahan mielen kierrätyksen. Ja että tuo paha olo myrkyttää iloisimmankin teflon-naaman ennen pitkää.

Vaikkei tarinan iskijä olisikaan, voi jokainen pienillä eleillä edesauttaa positiivista kierrettä. Keksitte kyllä. Lisäohjeita hauskuttamiseen löytyy em. artikkelista; mm. se että jos varsinaisten vitsien kerronta ei luonnistu, ei väkisin kannata yrittää. Jos luonnistuu, niini pomoni pahe, eli sovinistiset vitsit kannattaa jättää kertomatta tai kertoa hyvin valikoidussa joukossa.

Kaikilla ei voida odottaa olevan hauskaa työssään kaiken aikaa. Kärjistäen, tälle huumorilinjalle vastakkaisessa, management by perkele -johtamistavassahan ratkaisu on ”jos et viihdy työssäsi, vaihda työpaikkaa”. Työpaikkaa eikä etenkään pomoa voi valitettavasti valita ja vaihtaa vapaasti, eli moni jämähtää sinnittelemään pelon ilmapiiriin puolitehoisena ja aloitekyvyttömänä. (Kollegoiden kanssa olemme toki kerran uskaltaneet pomonkin vaihdattaa, mutta se on toinen tarina se).